Teemme yrityksistä perheystävällisiä

Luomme hahmot, kirjoitamme sisällöt, tuotamme tapahtumat ja toteutamme erilaiset myyntiä lisäävät palvelut, kuten lapsiparkit. Operoimme tarvittaessa myös suuremmat leikki- ja elämystilapalvelut. Lähestymme lapsiperheitä brändisi kanssa kokemuksellisen markkinointiviestinnän keinoin - laadukkaasti ja vastuullisesti.

- Kids Factory on Euroopan ensimmäinen lapsiin kohdistuvan markkinointiviestinnän ja palvelumuotoilun asiantuntija. Yhtiö on perustettu vuonna 2002 ja henkilöstöllä on kokemusta alasta jo 90-luvun puolivälistä lähtien. Kids Factory on siis reilusti teini-ikäinen - mutta ikuisesti lapsi.

- Kids Factory on ollut luomassa eettistä ja kestävää kaupallista lasten maailmaa sekä lapsiin kohdistuvan markkinoinnin normistoa. Yhtenä johtavista asiantuntijoista siltä pyydetään säännöllisesti näkemyksiä aihealueen kysymyksiin.

- Kids Factoryn osaaminen perustuu kokemukseen. Esimerkiksi hoidamme yli 10 000 lasta lapsiparkeissamme ja kohtaamme satojatuhansia lapsiperheitä tuottamissamme tapahtumissa vuosittain.

- Kids Factoryssa on kirjoitettu ensimmäinen - ja toistaiseksi ainoa - lapsiin kohdistuvan markkinoinnin käsikirja. Kirjan on kustantanut Mainostajien liitto. Kids Factoryn kirjasto on luultavasti kattavin lapsiin ja perheisiin kohdistuvaa markkinointia ja myyntiä käsittelevä nidekokonaisuus.

- Kids Factoryssa on piirretty lukuisia suomalaisten rakastamia hahmoja, mm. Sokos Hotellien ja Rossojen Onni Orava, Osuuspankin HIPPO-hahmot ja suomalaisten hiihtokoulujen Werneri -jänis. Näiden tuttujen hahmojen alla olevia palvelu- ja viestintäkonsepteja käyttää tänäänkin suuri osa suomalaisista lapsiperheistä. Kaupan alan palveluita olemme kehittäneet viime vuosina erityisesti yhdessä kauppakeskusten kanssa, luomiamme hahmoja tapaatkin Suomen suurimmissa kauppakeskuksissa säännöllisesti.

- Jatkuvan palveluoperoinnin lisäksi Kids Factory järjestää asiakkailleen yli 100 erilaista tapahtumaa vuosittain. Vuosittain meillä työskentelee noin 200 lastenalan ammattilaista.

- Kids Factory on toimintavuosiensa aikana osallistunut useiden merkittävien suomalaisten yritysten ja brandien viestintä- ja palvelukonseptointiin. Yrityksen asiakkaina ovat olleet mm. OP-Pohjola, Sokos Hotels-, Holiday club- ja Radisson Blu -hotelliketjut, Valio, Fransmanni-, Rosso- ja PizzaBuffa -ravintolat, Reima, Tiimari, Finnair, Viking Line, Danone, Linnanmäki, MEK, Helsingin Kaupungin Matkailu, Haaga-Perho, Crocs, Asuntomessut, Terveystalo, Lidl, bOBles ja ABB.

- Suomen 10:sta suurimmasta kauppakeskuksesta 7 luottaa Kids Factoryyn. Erilaisia tapahtuma-, tila- ja palvelukonsepteja tuotamme mm. seuraaville kauppakeskuksille: Itis, Sello, Jumbo, Veturi, Willa, Goodman, Myyrmanni, Koskikeskus, Skanssi, Karisma, Forum, Iso Omena, Dixi ja syksyllä 2017 avautuva kauppakeskus Seppä Jyväskylässä.

- Kids Factory on toimittanut vuosien aikana asiakkaiden käyttöön - ja lasten riemuksi - arviolta 3 miljoonaa erilaista puuhakirjaa ja promootiotavaraa.

- Kids Factoryn tuottamat kouluyhteistyöprojektit tavoittavat vuosittain kymmeniä tuhansia koululaisia ja tuhansia opettajia. Erilaisia materiaaleja projekteissa jaellaan vuosittain satoihin eri kouluihin.

- Kids Factoryn asiantuntemusta koulu- ja kolmannen sektorin projekteissa ovat käyttäneet mm. Jokerit HC, Suomen Sokeri, SHKY, Kuluttajaliitto, Kekkilä, STEK ry, Fransmanni, MTK, Suomen Optinen Toimiala, Valio ja Marttaliitto.