Hahmokonsepteilla muutetaan maailmaa

Ja usein myös liiketoimintaa. Aina asiakaskokemusta ja -tyytyväisyyttä. Varmasti parempaa suuntaan.

Uusien polkujen tallauksemme on johtanut jos useampaan perheille merkityksellisen hahmokonseptin luomiseen, rakentamiseen ja tuottamiseen. Näihin on myös ajan kuluessa kytkeytynyt yhä suurempi brändiarvo. Toisin sanoen erilaisia liiketoiminnan mittareita on mahdollista löytää, kunhan vain jaksaa huolella suunnitella – ja mikä tärkeintä – tehdä pieteetillä ja kärsivällisesti toistaen, pientä kehitystä ja uutta säännöllisesti mukaan tuoden.

Eipä siis hahmokonseptin rakentelu tässä mielessä juurikaan brändin rakentelusta eroa. Samat lainalaisuudet pätevät kumpaankin. Siksi hahmosta tulee usein osa brändiä, usein voidaankin puhua subbrändistä.

Kohtaamme perheet tuhansia ja taas tuhansia kertoja asiakkaillemme luomiemme hahmokonseptien kautta.

Keskitymme tekoihin. Naurulla & riemulla!

Olemme alle valikoineet joitakin tuottamiamme konsepteja erilaisilta liike- ja palvelutoiminnan aloilta. Toivomme, että niitä katsomalla saat tuoreita ajatuksia millaisia mahdollisuuksia hahmokonseptit antavat, ja miten niiden käyttämistä voisi mahdollisesti ajatella sinun työssäsi.

Riehuli tuotiin lasten riemuksi osana Itiksen Leikkiaseman lanseerausta. Nimensä mukaisesti, hahmo on luonteeltaan räväkkä kaveri joka ei turhaan arastele tarttua ja tehdä.
Mitä tehdä kun eksyy Helsingissä? No kysyä tietysti neuvoa helpeiltä – tai tässä meidän tapauksessa Helpiltä.
Jupu Pupu opastaa ja pitää huolto perheiden asioista Jumbo – Flamingossa.
Yksi ensimmäisiä laajempia projektejamme synnytti Wernerin, kaverin joka on päästellyt lasketellen menemään jo 20 kauden ajan – nimittäin rinteissä lapsiperheiden Nauruksi ja Riemuksi!
Varmastikin lähes jokainen suomalainen tuntee Onni Oravan. Tiesitkö, että tämä ihastuttava hahmokonsepti on Kids Factoryn käsialaa?
Käsi pystyyn, kenellä on Guinness World Records takataskussa!?