Jupu Pupu – Jumbo-Flamingo

Jupu Pupu opastaa ja pitää huolto perheiden asioista Jumbo – Flamingossa. Konsepti rakentuu osaltaan vuosikellon ympärille jossa Jupu muunmuassa tervehtii perheitä kauppakeskuksen käyvävillä kohderyhmälle merkityksellisinä ajankohtina. Lisäksi kohtaamisiin on kytketty aina pientä lisäelementtiä esimerkiksi kyseisen sesonkin tai teeman mukaisen jakotavaran muodossa. Eri teema huomioidaan  myös Jupun pukeutumisessa.

Jupun leikkitila, kuten myös erillinen suuri taaperoallas Jumbon toisessa päädyssä, toimivat esimerkkeinä hahmon tarinallistamisesta ja jalkauttamisesta kohderyhmän pariin. Mitä konkreettisimpia keinoja konseptin rakennuspalikoina käytetään, sen suurempi on sen tunnettuus ja merkityksellisyys asiakkaille.

Ja tottakait Jupu esiintyy myös Jumbo – Flamingon merkittävissä tapahtumissa. Ajatuksena lieneekin, kun vierailet Jumbo – Flamingossa et koskaan arvaa ketä pääset halaamaan!