Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat

80-luvulla alkunsa saanut animaatiosarja on ollut perheiden suosikki vuodesta toiseen. Syksyllä 2023 julkaistu TNMT – Mutant Mayhem nosti kilpparit taas kaikkien huulille.

Neljä kilpikonnanpoikasta altistuivat pieninä oudolle kemikaalille, joka kasvatti heidät ihmismäisiksi kilpikonniksi. Kilpikonnanelikon seikkailut keskittyvät New Yorkkiin, jonka viemäreissä heidän tukikohtansa sijaitsee.

Turtlesien seikkailut viehättävät lasten lisäksi myös vanhempia, joille Turtlesien nostalgia-arvo on mittaamaton! Fanitapaamisessa pääset tapaamaan Leonardoa ja Michelangeloa. 

Fanitapaaminen tuotannon peruspaketti

Kesto: 2 x 30 minuuttia (aloitusajat enintään 2h päässä toisistaan)

Esiintyjät: Hahmo ja saattaja

Lavatekniikka: Tapaamisalueen koko minimissään 3x2m. Suositeltava toteuttaa lattiatasossa esteettömyyden takaamiseksi.

Äänitekniikka: Ei vaadi äänentoistoa.

Järjestyksenvalvonta: Vaatii esiintyjien saaton alueelle, kulunohjauksen ja jonotuksen hallinnan. Kulunohjausnauhat.

Lavaesitykset ja fanitapaamiset sisältävät tapahtuman markkinointiin tarkoitetun kuvapankin ja muun valmiin markkinointimateriaalin käyttöoikeuden

Tarvitsetko tapahtumallesi laajemman kokonaistuotannon avaimet käteen -pakettina? Kysy lisää myynnistämme: Lava- ja äänitekniikka, järjestyksenvalvonta ja jononohjaus, somistus, VIP-kuvauspisteet ja muu ohjelmasisältö kuten esimerkiksi Saippuakupla disco, Popcorn Party, erilaiset aktiviteeti, väritys-, ja askartelupisteet ja muu ohjelmasisältö.

 

Pyydä tarjous

Tämä verkkosivusto on suojattu reCAPTCHA-tekniikalla ja Google Tietosuojakäytäntö sekä Käyttöehdot ovat voimassa.